Sivut

maanantai 8. toukokuuta 2017

aika aikaa kutakin

Ei tää bloggailu enää oikein ota tulta alleen. Instagram on kätevämpi ;). Tulkaapa kaikki sinne seuraamaan (asholappa).


Viimeisin ompelus on eilen valmistunut prinsessamekko neidille.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

kangaskaapin tyhjennys

Lari pitää ensi viikolla loput isyyslomat ja me lähdetään reissuun. Alkuviikko kylpylässä ja loppuviikoksi Porvooseen siskon luo kyläilemään. Viemisiksi ompelin kasan vaatetta heidän lapsille.


5veelle tunika Elvelyckanin höyhenistä.



Tytöille legginsejä ja kesää ajatellen jo muutama t-paita.


Ja perheen kuopukselle muutama paita. Vieläkään ei tuo tähti onnistunut täydellisesti, mutta ehkä ensi kerralla?

Nyt olis taas kangaskaapissa tilaa kaikille uusille ihanuuksille ;).

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joululahjoja

Kummilapset on varmaan mielissään, kun tältä tätiltä tulee taas pehmeitä paketteja ;). Koska lahjottavia on monta, aloitin jo hyvissä ajoin lahjojen teon. Tämmöisiä syntyi: 


 Miion kummitäti osti kankaan, josta minä ompelin pojalle jumpsuitin ja pistän pakettiin. Minusta tosi hyviä lahjoja tommoset kangaspalat ;). Miio voi olla muutaman vuoden päästä eri mieltä, vielä ei onneksi ymmärrä. 

 
Muutamalle ystävälle lähtee lapaset. Nämä on ehkä viidennet versiot ja nyt alan olemaan tyytyväinen. Päällinen trikoota, välissä kosteudensulkuna Pul-kangas ja vuori merinovillasta. 




Kummitytöille lähtee kasa paitoja. Pitsipaidat on uusi suosikkini! 



Siinäpä ne tänä vuonna! Kuvissa vilahtelee myös ompelumerkki, mikä vihdoin saatiin tilattua. Larin suunnittelema ja Kiinassa tehty. 

lauantai 29. lokakuuta 2016

Sitä sun tätä


Välillä täytyy tehdä vaatteita myös lasten toiveiden mukaan. Frans näki yhdessä nettikaupassa tuon iki-ihanan dinoluurankokankaan ja sitähän oli pakko tilata. Majapuulta bongasin seitti-trikoon, johon silityskalvoista leikkelin spidermanin. Tylsiä peruspaitoja, mutta pojalle aika mieleisiä.


Oulun käsityömessuilta tarttui mukaan kangas jos toinenkin, mm. nämä Ikasyrin sulat ja Verson puodin 'Ystävät yhdessä'. Niistä aika perinteeksi muodostunut setti, mekko + legginsit.


Tämän kettukankaan bongasin Facebookin kangashamstereista. Ihana kuosi, joka pääsee parhaiten oikeuksiinsa paidassa.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Tyttöjen juttuja

Ingan vaatekaappi pursuaa jo yli (etenkin, kun neiti vaihtaa vaatteet monta kertaa päivässä ja myllää kaapin aina sekasi ;)), mutta kun nää kankaat vaan on niin <3.


Verson puodin joustocollegesta tunika. Kaavaa en nyt muista, mutta jostain Ottobrestä löytyy. Ehkä toimis paremmin ohuemmalla kankaalla, tämä ei laskeudu ihan niin nätisti kuin tahtoisin. Takakappaleella koristeena pitsivetoketju ja hihansuissa pätkät joustopitsiä.



 


Elvelyckan Designilta tilatuista kankaista taskumekko ja legginsit.


Pahoittelut luokattoman huonoista kuvista, tää pimeys.. Ja mallikaan ei aina oo kauheen innokas kuvaamaan :D. 

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kastemekko

Miio Aleksanteri 

Pojan kastemekko tuotti vähän päänvaivaa. Halusin tyylikkään ja melko pelkistetyn mekon, ilman ylimääräisiä rimpsuja, mutta jotain jujua täytyy olla ettei ihan näytä päälle vedetyltä lakanalta. Ainoa visio oli tuollainen teräväkulmainen helma. Aikani googlea selailtua, löytyi idea hiuslaskoksiin.
Mekon materiaalina on puuvillapopliini, todella helppo ommella ja pesukin onnistui, rypistyy vaan hiukan liian helposti.


Paikallisesta kangaskaupasta löytyi helmaan tuo beige pitsikanttinauha, sopii mielestäni täydellisesti! 



Kaikkeen muuhun olen tyytyväinen paitsi napinläpeihin, mutta niitä ei onneksi edestäpäin näy ;). 

lauantai 8. lokakuuta 2016

Roosa nauha -huutokauppa 14.10

Facebookin ompeluryhmä Saumanvara järjestää taas huutokaupan Roosa nauhan hyväksi. Huutokauppa käydään Facebookissa Saumanvaran sydämestä - Roosa nauha -huutokauppa ryhmässä 14.10 10-22 välisenä aikana.


Minä tein tänä vuonna huutokauppaan 104cm setin, mekko+legginsit. Legginsien kangas on tilattu Ruotsista Elvelyckan Desingnilta. Erittäin nopea toimitus ja ihania kankaita, suosittelen!


Toisena kohteena tein Verson puodin joustofroteesta 62/68cm jumpsuitin.


Kannattaa käydä kurkkimassa, mitä kaikkea ihanaa myyntiin tulee! Ja tietenki huudella sitten 14.10 ;).

EDIT: Kappahlissa bongasin tähän tyyliin tehdyn bodyn, joten ideaa piti päästä heti kokeilemaan. Laitan tämänkin huutokauppaan, kokona 92.