Sivut

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vauvalahja

Larin siskolle syntyi poika tässä joku viikko sitten, joten minä pääsin ompelemaan minivaatetta. Kuten yleensä, tälläkin kertaa suunnitelmat vähän kasvoi alkuperäisestä.
Tämmönen setti syntyi; muutama body ja jumpsuit.


Jumpsuitista tuli kyllä ylisöpö vaikka itse sanonkin ;).


Tykkään nykyisin tehdä nappilistan tuohon raglansaumaan. Antaa mielestäni enemmän ilmettä, kuin keskelle tai olkasaumaan tehty.




tiistai 21. huhtikuuta 2015

Jumpsuit

Käpysen verkko -joustocollege oli niin ihanan keltaista, että pakkohan sitä oli punapäälle saada. Jumpsuittia en ollut edes ajatellut, mutta sellainen siitä kuitenkin tuli. Ihan ei mennyt putkeen tällä kertaa tuo kaavan muokkaus, kun suurensin 80 senttisestä 92, ja unohdin, että tuota vetoketjua olisi pitänyt nostaa ylemmäs. Mutta menköön näin.


Neiti halusi korkkarit jalkaan ja ulos kuvaamaan. Siellä ei kuitenkaan suostunut poseeraamaan muualla kun tuota sievää taloa vasten. 



maanantai 13. huhtikuuta 2015

Terveisiä Lontoosta!

Me päästiin Larin kanssa kahdestaan neljän päivän lomalle Lontooseen. Tässäpä vähän kuvia reissulta.







Viistokuja



Tämän hupparin tein syksyllä ostetusta Verson puodin joustocollegesta. Muita sovituskuvia en kelpuuttanut ;).





King's cross
Mahatava reissu takana!